Kilpailunjohtajan mietteitä

Alajärvellä 2.8. kjoht
 
Lakiksen keskimatkalla menestytään suunnistamalla
 
Lakiksen keskimatka suunnistetaan to 9.8. Vimpelin Lakeaharjulla. Tämän päivän ratojen testijuoksut vahvistivat, että tällä keskimatkalla ei riitä, että jaksaa juosta. Nyt on osattava suunnistaa. Maasto on erittäin vaativaa ja aikuisten radat ovat ainakin yhtä vaativia (ei tarvitse ojanpäitä etsiä!). Nyt vaaditaan rautaista keskittymistä ja tarkkaa kartanlukutaitoa. Kun maltat suunnistaa, selviät kyllä. Lasten ja nuorten nuorten radat kiertävät kuitenkin polkurikkaammassa ja huomattavasti helpommassa maasto-osassa.

AM pitkät suunnistetaan heti la 11.8. samassa kilpailukeskuksessa mutta enimmiltään eri rinteissä ja eri rasteilla. Ne tarjoavat eri reitinvalintoja pitkine rastiväleineen. Mutta vaativia ovat nämäkin aikuisten radat ja välillä käväistään (jotkut saattavat jopa viipyä!) peitteisissä syheriköissä ja korkeuerojakin löytyy. Tulossa on siis tosi suunnistajan unelma, liekö oikein HURMIO!
 
 
Tervehdys!

Kesä on alkamaisillaan ja ja Valio-Jukola, suunnistajien keskisuven juhla, lähestyy

hyvää vauhtia. No eipäs unohdeta rastiviikkoja Kainuussa ja Etelä-Pohjanmaalla. Mutta loppukesän helteisiin tarjoaa Alajärven Ankkurit oman houkuttelevan vaihtoehtonsa: suunnistuselämyksiä Lakeaharjulla. Kraateri-Jukolan ja viime syksyn SM-viestin R1 maisemissa. Ensin suunnistetaan torstai-iltana 9.8. Lakiksen kansallinen keskimatka ja lauantaina 11.8. juostaan Etelä-Pohjanmaan AM pitkät matkat samaan maaliin, mutta taatusti eri rasteilla.

Lakeaharjun vaihteleva harjumainen suunnistusmaasto ei suunnistajille esittelyä kaipaa. Kaikkea löytyy ja haastetta riittää, että kannattaa lähteä vähän kauempaakin. Kansallinen keskimatka torstaina järjestetäänkin pikemminkin yleisön pyynnöstä (pyynnöistä); moni syksyn viestissä pummaillut on toivonut saada lupaa yrittää uudelleen ja että näin hyvässä maastossa on ”pakko” teidän järjestää kisat. Tässä se nyt sitten tulee ja kyllä sunnuntain AM-pitkillekin voi osallistua, ihan avoimesti; tehdään vaikka omat sarjat alueen ulkopuolisille.

Alajärven ankkurien rutinoitunut kisakoneisto lupaa järjestelyihin laatua eikä tuloksia tarvitse viikkoja odotella. Mutta ratojen vaativuudesta ei tingitä!

HUOMAA! Lakiksen keskimatkan aikana voi kiertää myös kuntoratoja, joihin ilmoittaudutaan paikan päällä.

rakkaudesta lajiin
kjoht