Kirjoittajan arkistot:admin

Suunnistusta huomenna la 11.1.2020 Sepänvuorella

   
HUOM!    Jonkinlaiset tuloksetkin julkaistu    HUOM!
   

Pirilän ohjelmalla MTR:ltä ja EResultin lokeista työstetyt tulokset:

tulokset ja väliajat

Ilmeisesti muutaman suunnistajan kortti jäi lukematta MTR:lle eikä kortin tietoja löytynyt EResultin lokeistakaan, joten he ainakin puuttuvat tuloksista.

Kortilla suunnistavien nimitietoja ei suurimmalle osalle ollut käytettävissä niin toivottavasti EResultin henkilötietokannasta ja IRMA:sta kaivetut tiedot pitävät suunnilleen paikkansa. Jos pahoja virheitä niin spostia jari(at)jarviseudunrasti.fi

Kalustomurheita oli; muutama kortti pimeni kokonaan ja ainakin leimasinten 40, 64 sekä 47 paristot ovat loppumassa. Lisäksi se lukijaleimasimen paristo on myös hyytymässä ja sekoittaa sen toimintaa mm. siten, että luettu koodi ei aina vastaa oikeaa kortin koodia.

Ensi sunnuntaina 19.1. jatketaan Jukosenkalliolla, siitä lisätietoa myöhemmin…

Päivitys 12.1.2020
”Iltarastit” Sepänvuorella on juostu ja hyvähän siellä maastossa oli edetä, eipä lumi juuri kiusannut. Kivasti tuli porukkaa paikalle, vajaat 30 suunnistajaa löysi tapahtuman vaikka järjestelyt & tiedotus tehtiin aika kireällä aikataululla. Kiitokset osallistujille!

Tulosten kanssa on hieman murheita. Vajaa neljä vuotta vanha lukijaleimasin, tai sen paristo sanoo sopimusta irti. EResultista ei saanut pihalle juuri mitään järkevää ja MTR:ltä lukiessa EResult kaatuu vain muutaman tietueen jälkeen. Syynä on tuo yksi numeronsa nollannut emitkortti.

Pikakokeilu MTR:n lukua PIrilän ohjelmalla ja sillä onnistuu saamaan ainakin enemmän dataa pihalle, katsotaan josko niistä saisi jotakin järjevää… Enshätään alla olevasta MTR tulosteesta näkee ainakin omaa emitkoodia vastaavan loppuajan (klikkaa kuvaa).

Pahoittelut tilanteesta!

Lumet kun taas oli ja meni niin Timo vei rastit metsään ja huomenna niitä pääsee Sepänvuorelta etsimään klo 12.30 - 14 välisenä aikana. Opastus VT 16 n. 2 km Kyyjärven suuntaan, kts. linkki opastuksen alkuun alta. Tervetuloa!

Moottorikelkka hankittu seuralle

Kävimme hakemassa Kiuruvedeltä seuralle kunnon työjuhdan HiSu-urien avaamiseen. Kelkka on Lynx Ranger V-800 vuosimallia 2010 jolla ajeltu vain 3 tkm ja rapiat. Tässä on väkivahva työjuhta 800 kuutioisella nelitahtimoot-torilla ja pitkällä matolla, joten etenemiskykyäkin löytyy. Toivotaan, että tässä on kelkkaa vuosiksi eteenpäin.

Enää ei puutu kuin lunta, jotta päästään Vatpakalla tositoimiin.

Suunnistuskauden 2019 päätös- ja palkitsemistilaisuus 5.12.


Suunnistajien päätöstilaisuudessa palkitut Niilo Isokangas (edessä vas.), Aleksi Ojala, Veeti ja Ville Isokangas, Arto Kytölä (takana vas.), Juha Latvala, Tuula ja Heikki Kujanpää, Heimo Joensuu, Kalevi Kivipelto sekä Paavo Sillanpää. Kuvasta puuttuu Timo Halla-aho, myös yksi palkituista.

Suunnistuskauden 2019 päätös- ja  palkitsemisjuhlaa vietettin torstaina 5.12.2019 Ruokakahviossa. Maittavan jouluruokailun jälkeen palkittiin kauden kilpailuissa menestyneitä suunnistajia. Onnittelut kaikille ja toivotaan menestystä myös tulevalle kaudelle, silloin jo uuden seuran väreissä.

Palkintoseremonian jälkeen Heikki Kujanpää valotti hieman uuden perustetun seuran toimintasuunnitelmia mm. tulevien kilpailujen järjestämisestä, jäsenhankinnasta ja seuran logon kehittelystä.

Lopuksi visailtiin perinteikäs pilkuntarkkaa suunnistustietoa vaativa tietokilpailu, jonka voittajasta kruunattiin kauden ”Suunnistusviisas”. Tällä kertaa suurimman pistemäärän keräsi kaksi kilpailijaa eli tasapistein ”Suunnistusviisas 2019” arvonimellä palkittiin Päivi Ojajärvi ja Timo Halla-aho.

Järviseudun Rasti ry

Tänne alkavat rakentumaan uuden suunnistusseuran Järviseudun Rasti ry:n (JS Rasti) nettisivut.

JS Rasti on perustettu syyskuussa 2019 jatkamaan Alajärven Ankkurien suunnistusjaoston toimintaa. Jaoston toiminnan päättymisen myötä jokaiselta Ankkureita edustaneelta suunnistajalta on seuratieto poistunut IRMA:n ”Omat tiedot” osiosta. Alajärven Ankkurit on jo passivoitu IRMA:ssa. Tämän vuoksi käykäähän päivittämässä ”Omat tiedot” osionne kirjautumalla IRMA:an, muokkaamalla käyttäjätietojanne ja siellä valitsemalla uusi suunnistusseura. Apuja saa tarvittaessa ainakin Jarilta tai Heikiltä, yhteystiedot löytyvät näiltä sivuilta tai tästä linkistä.

Huomioikaa seuramuutos myös lunastaessanne ensi vuoden lisenssiä.

Uuteen seuraan ovat tervetulleita kaikki Järviseudun alueen suunnistuksen harrastajat. Lisätietoja tulossa myöhemmin!