Suunnistuskauden 2019 päätös- ja palkitsemistilaisuus 5.12.


Suunnistajien päätöstilaisuudessa palkitut Niilo Isokangas (edessä vas.), Aleksi Ojala, Veeti ja Ville Isokangas, Arto Kytölä (takana vas.), Juha Latvala, Tuula ja Heikki Kujanpää, Heimo Joensuu, Kalevi Kivipelto sekä Paavo Sillanpää. Kuvasta puuttuu Timo Halla-aho, myös yksi palkituista.

Suunnistuskauden 2019 päätös- ja  palkitsemisjuhlaa vietettin torstaina 5.12.2019 Ruokakahviossa. Maittavan jouluruokailun jälkeen palkittiin kauden kilpailuissa menestyneitä suunnistajia. Onnittelut kaikille ja toivotaan menestystä myös tulevalle kaudelle, silloin jo uuden seuran väreissä.

Palkintoseremonian jälkeen Heikki Kujanpää valotti hieman uuden perustetun seuran toimintasuunnitelmia mm. tulevien kilpailujen järjestämisestä, jäsenhankinnasta ja seuran logon kehittelystä.

Lopuksi visailtiin perinteikäs pilkuntarkkaa suunnistustietoa vaativa tietokilpailu, jonka voittajasta kruunattiin kauden ”Suunnistusviisas”. Tällä kertaa suurimman pistemäärän keräsi kaksi kilpailijaa eli tasapistein ”Suunnistusviisas 2019” arvonimellä palkittiin Päivi Ojajärvi ja Timo Halla-aho.